Velkaneuvonta ja velkaantumisen katkaiseminen

Rahan lainaamisessa on aina omat riskinsä. Lainaa ottaessa lainaaja sitoutuu maksamaan lainaamansa rahat myös takaisin. Harva laiminlyö lainoja ja velkoja tahallaan, mutta velkojen kasaantuminen ja korkojen kerääntyminen voi koitua kenen tahansa epäonnisen pulmaksi. Maksuvaikeudet eivät ole kuitenkaan maailmanloppu, vaan veloista ja maksuista on aina mahdollista suoriutua jollakin tapaa.

velkaneuvonta

Holtiton velkaantuminen voi johtua ennakoimattomista tilanteista ja tapahtumista, joihin on mahdotonta varautua. Yllättävistä käänteistä huolimatta velat on maksettava ajallaan tai niistä koituu seurauksia, jotka voivat vaikeuttaa monella tapaa arjen sujumista jopa vuosien ajan.

Holtiton velkaantuminen, alkoipa se sitten lainaerien tai vaikkapa vuokrien maksamatta jättämisestä, on vakava ongelma, josta on pyrittävä eroon mahdollisimman nopeasti. Mitä ripeämmin tartut toimeen ongelman ratkaisemiseksi, sitä pikaisemmin tilanne ratkeaa.

Ylivelkaantuminen on tabu, josta puhuminen on edelleen vaikeaa. Jos olet ylivelkaantunut, tai koet, että näin saattaa sinulle käydä, on ymmärrettävää, että tilanne ahdistaa. Muista kuitenkin, että ongelmien pakoilu vain pahentaa tilannetta. Esimerkiksi oikeusaputoimistojen tarjoama talous- ja velkaneuvonta, jota voi saada myös nimettömänä, auttaa hahmottamaan tilannetta ja löytämään ratkaisuja jopa toivottomalta tuntuvaan taloudelliseen tilanteeseen.

5 tapaa hallita rahojasi paremmin
5 tapaa hallita rahojasi paremmin

Tämän artikkelin tarkoituksena on auttaa sinua tilanteessa, jossa velkaantuminen alkaa vaikuttaa holtittomalta:

  • Mistä tunnistat liiallisen velkaantumisen riskit?
  • Mitä voit tehdä itse päästäksesi veloista eroon?
  • Milloin kannattaa turvautua ulkopuoliseen apuun?
  • Miten ulkopuolisen avun, kuten velkaneuvonnan, piiriin pääsee?

Milloin lainat ja velka voivat aiheuttaa ongelmia?

Ylivelkaantumisen taustalla ei ole vain yhtä selittävää tekijää, vaan talous voi syöksyä raiteiltaan useista eri syistä. Jos ylivelkaantuminen tapahtuu esimerkiksi onnettomuuden tai muun odottamattoman tapahtuman seurauksena, on kyseessä erilainen syy-seuraussuhde, kuin holtitonta rahankäyttöä seuranneen velkaantumisen tapauksessa.

Yleisesti velkaantumisesta kannattaa huolestua viimeistään silloin, kun vanhojen lainojen, velkojen sekä niiden kulujen maksamiseksi joutuu ottamaan uusia lainoja. Tällöin lainojen korot ja hoitomaksut kerääntyvät, ja maksueristä huolehtiminen osoittautuu ongelmalliseksi. 

Miten velat saa maksettua? Milloin velka vanhenee?

Velkataakka saattaa tuntua musertavalta ja yöunet voivat jäädä vähäisiksi taloushuolien painaessa. Ensimmäinen askel velkojen maksueristä selviämiseen on turhien menojen karsiminen. Erilaiset sovellukset, kuten esimerkiksi Takuusäätiön Penno, auttavat oman rahankäytön hahmottamisessa ja parhaassa tapauksessa myös selkeiden säästökohteiden havaitsemisessa.

Usein puhutaan myös velkojen vanhentumisesta. On totta, että kaikki velat vanhenevat jossain vaiheessa. Tähän voi kulua kuitenkin vuosia, jopa vuosikymmeniä. Onkin ehdottomasti viisainta yrittää selviytyä velan maksusta itse, eikä odotella velkojen raukeamista.

Mitä voit tehdä itse päästäksesi veloista eroon?

Jos olet huomannut, että velkaantuminen aiheuttaa ongelmia ja haluat veloista eroon, kannattaa ensimmäiseksi perehtyä omaan rahankäyttöön ja taloudenpitoon. Esimerkiksi lainojen lyhennykset tulee aina maksaa ennen harrastuskuluja. Mitä nopeammin katkaiset velkaantumisen kierteen, sitä nopeammin voit taas käyttää rahaa itsellesi mielekkäisiin asioihin.

Puskurirahasto on hyvä keino velanmaksun varmistamiseksi silloin, kun tulovirta katkeaa äkillisesti. Rahan säästäminen onnistuu niinä kuukausina, jolloin käyttöön jää odotettua enemmän rahaa pakollisten menojen jälkeen. Tällöin tilille voi kerryttää puskuria, joka auttaa selviämään yllättävistä menoista ja lisäkustannuksista.

Myös omaisuuden myynti voi olla konkreettinen keino velkaantumisen pysäyttämiseksi. Vaikka päätös esimerkiksi tunnearvoltaan tärkeistä esineistä tai kiinteistöistä luopumiseen ei ole helppo, on se kuitenkin joskus paras vaihtoehto puhtaalta pöydältä aloittamisen kannalta. On parempi myydä omaisuutta omilla ehdoillasi, kuin odottaa velkojen siirtymistä ulosottoon. 

velkaneuvonta

Velkaantumisen lopettaminen yhdistelylainalla

Jos sinulla on monia lainoja, joista koituu useita erillisiä kuluja, voit helpottaa tilannettasi yhdistämällä lainasi. Yhdistelylainan avulla maksat vain yhtä lainaa, mikä voi olla sekä taloudellisesti kannattavampaa että stressittömämpää. Alla olevat taulukot havainnollistavat, kuinka lainojen yhdistäminen voi selkeyttää velkatilannettasi.

 LainasummaKorkoTakaisinmaksettava summa
Laina 11000 €20 %1200 €
Laina 22000 €20 %2400 €
Laina 35000 €15 %5750 €
Yhteensä8000 € 9350 €

Yhdistämällä kolme lainaa yhdeksi, voit saada kaikki velkasi yhden lainasumman, korkoprosentin ja maksuprosessin alle:

 LainasummaKorkoTakaisinmaksettava summa
Yhdistelylaina8000 €15 %9200 €

Tässä skenaariossa yhdistelylaina mahdollistaisi yhteensä 150 euron säästön. Yhdistelylainat kilpailuttamalla voit löytää lainallesi parhaat korot ja ehdot.

Milloin kannattaa hakea ulkopuolista apua velkoihin?

Jos et kuitenkaan onnistu järjestelemään raha- ja omistusasioitasi niin, että selviytyisit velkojen maksusta, kannattaa turvautua ulkopuolisen apuun. Esimerkiksi valtiollisten velkaneuvontapalveluiden puoleen voi kääntyä matalalla kynnyksellä nimettömästi. Ulkopuolista apua on viisainta hakea heti siinä vaiheessa, kun velkaantuminen alkaa riistäytyä käsistä ja kasvaa suuriin mittasuhteisiin. 

Apua kannattaa aktiivisesti hakea viimeistään silloin, kun tuntuu, että veloista selviäminen on itselle liian haastavaa, ja esimerkiksi luottotietojen menettämisen riski on todellinen. Mitä nopeammin haet apua, sitä helpommin selätät ongelmat ja todennköisemmin vältyt luottotiedot”>maksuhäiriömerkinnöiltä tai ulosotolta.

Mistä voit hakea apua velkoihin?

Ulkopuolisen avun hakeminen on paras ratkaisu ylivelkaantumisen pysäyttämiseksi. Tavallinen kuluttaja on harvemmin perehtynyt lakipykäliin ja monimutkaisiin termeihin, joita lainasopimuksissa ja maksumuistutuksissa vilisee. Käsitteet ovat sen sijaan tuttuja velkaneuvonnan ammattilaiselle, jonka puoleen kannattaakin kääntyä epäröimättä.

Suomessa velkaneuvontaa tarjoaa esimerkiksi oikeusministeriön alainen oikeusaputoimisto, jonka velkaneuvonnan pariin voi hakeutua velkaantumisen eri vaiheissa. Oikeusaputoimistojen henkilökunta osaa ohjata tarvittaessa myös muiden palveluiden pariin. 

Velkaneuvonta auttaa esimerkiksi yleisessä rahankäytön suunnittelussa ja velkojen maksujen järjestelyssä. Lisäksi palvelu tarjoaa apua esimerkiksi velkajärjestelyyn pääsemiseen, ja auttaa muodollisen hakemuksen valmistelussa käräjäoikeudelle.

Ylivelkaantumista voi ehkäistä ja vanhoista veloista voi päästä eroon monilla eri tavoin. Kun perehdyt omiin velkoihisi ja omaan rahatilanteeseesi, löydät itsellesi parhaiten sopivat keinot. Jos et pysty itse katkaisemaan velkaantumisen kierrettä, on viimeistään aika turvautua ulkopuoliseen apuun, kuten velkaneuvontaan.

UKK – Veloista eroon itse tai velkaneuvonnan avulla

Milloin velkaantumisesta kannattaa huolestua?

Velkaantumisesta kannattaa huolestua viimeistään silloin, kuin vanhojen velkojen maksamiseen joutuu ottamaan uusia velkoja, tai arjen pakollisista kuluista ei selviä ilman velkaa.

Voinko vain odottaa, että velkani vanhenevat?

Vaikka kaikki velat vanhenevat joskus, ei ole järkevää jättää veloista selviämistä vanhenemisen varaan. Korot ja hoitomaksut saattavat tällöin kasaantua liian suuriksi. Lisäksi vanheneminen saattaa kestää todella kauan.

Mitä voin tehdä itse päästäkseni eroon veloistani?

Voit tarkastella omaa rahankäyttöäsi esimerkiksi valitsemasi sovelluksen avulla ja karsia tarpeettomat kulut. Säästynyt raha tulee suunnata velkojen maksamiseen.

Miten velkaneuvonta toimii?

Velkaneuvonta auttaa yksityishenkilöitä tilanteissa, joissa oma velkaantuminen on alkanut mietityttämään. Maksutonta palvelua voi käyttää nimettömänä.

Kuka tarjoaa velkaneuvontaa?

Velkaneuvontaa tarjoavat esimerkiksi oikeusministeriön alaiset oikeusaputoimistot ja Takuusäätiö. Lisäksi internetistä löytyy useita sivuja, jotka tarjoavat apua ja ohjeita veloista selviämiseen.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Talousopas » Velkaopas » Velkaneuvonta ja velkaantumisen katkaiseminen