Sinun ei kannata olla huolissasi odottamattomista menoista, sillä kun rahat ovat säästössä, ovat ne myös käytettävissä odottamattomia kuluja varten. Paras tapa säästää rahaa onkin se, joka takaa pääsyn rahoihin esimerkiksi silloin, kun omista käyttövaroista ei löydykään tarpeeksi rahaa. Kuinka paljon pitää säästää, riippuu jokaisen henkilön ja talouden budjetista.
Paras tapa säästää on sellainen, joka perustuu realistiseen kuukausibudjettiisi. Siksi budjetin laatimisen pohjatyö kannattaa tehdä huolella ja seurata todellisen budjetin muodostumista ainakin vuosi. Vuodessa ehdit jo aloittaa säästämisen ja muokata tavoitteitasi sitä mukaa, kun opit tuntemaan budjettiasi paremmin. Olipa tavoitteenasi sitten lyhyen tai pitkän aikavälin säästäminen, on säästämisen aloittaminen helppoa, kun raha-asiat ja budjetti ovat kunnossa.

Se, miten voisi säästää rahaa, on monella mielessä kuukauden lopussa. Ehkäpä budjetti ei taaskaan pitänyt tai kuukauden varrelle sattui odottamattomia menoja. Miten ihmeessä säästäminen oikein onnistuu?
Tässä artikkelissa käymme läpi vaiheita, joiden avulla voit säästää kaikkia lyhyen ja pitkän aikavälin säästötavoitteitasi varten.
Todellisuudessa säästäminen on osa pidempikestoista budjetointia. Säästäminen saattaa tuntua haastavalta, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Rahan säästäminen onkin lopulta hyvin yksinkertainen toimitus, jonka pohjalle tarvitset ainoastaan huolellisesti laaditun budjetin.
Säästäminen on siis todellisuudessa hyvin yksinkertainen laskutoimitus. Kun raha-asiat ovat selkeästi eriteltyinä tuloja ja menoja myöten, luonnistuu myös säästäminen. Kun budjetointi on valmis, näet sen rahamäärän, joka sinulla on käytettävissäsi kaikkien pakollisten menojen jälkeen.
Tästä löydät säästövinkit, joita tulemme käymään läpi artikkelissamme:
- Kirjaa kulusi ylös ja laadi budjetti
- Löydä tapoja, joilla vähentää kulutusta
- Aseta realistiset säästötavoitteet.
Säästövinkit – paras tapa säästää
Olemme laatineet alle muutaman vinkin, miten säästää rahaa. Nämä säästövinkit auttavat sinua määrittämään, mikä on paras tapa säästää ja kuinka paljon pitää säästää, jotta et horjuta talouttasi ja vaikuta negatiivisesti kuukausibudjettiisi.
- Kirjaa raha-asiat ylös
Ensimmäinen askel säästämisen aloittamiseksi on selvittää, kuinka paljon rahaa käytät. Pidä kirjaa joka ikisestä asiasta, johon kulutat rahaa – näin saat luotua budejtillesi luotettavan pohjan.
Tämä saattaa tuntua vaivalloiselta, mutta kun olet käynyt menosi läpi kerran, on se jatkossa paljon helpompaa. Helpoimmillaan menojen selvittäminen on ainoastaan tarkistus luottokortti- ja / tai pankkitiliotteesta, jotta huomaat, mihin rahaa on kulunut kuukauden aikana. Ole tarkka, äläkä unohda mitään.
Voit myös ottaa käyttöösi kulujen seurantaohjelman, joita löytyy ilmaiseksi tai laskea kaikki menot Excel-taulukkoon. Nämä valinnat voivat auttaa seurannan automatisoinnissa. Useimmilla pankeilla on myös erilaisia työkaluja, jotka luokittelevat maksutapahtumasi automaattisesti eri kategorioihin, jolloin näet helposti, mihin rahasi ovat kuluneet.
- Budjetoi
Kun sinulla on todellinen käsitys siitä, mitä kulutat kuukauden aikana, on budjetti melkein valmis. Ainoastaan vähennät kuukausittaiset kulusi tuloistasi. Näin pystyt rajoittamaan turhaa kulutusta ja laittamaan rahaa myös talteen. Muistathan myös ottaa huomioon satunnaiset menot. Vuoden kuluttua sinulla on jo realistinen käsitys siitä, minkälainen keskimääräinen budjettisi on kuukaudessa.
Vinkki: Voit sisällyttää budjettiisi säästöjä varten oman kohdan. Näin se on muistuttamassa sinua kuukausittain siitä, kuinka paljon pitää säästää.
- Löydä tapoja, joilla vähentää kulutusta
Useimmilla on tilanne, jossa kuukausittaiset menot ovat tuloja suuremmat. Jos et pysty säästämään niin paljon kuin haluaisit, saattaa olla menojen karsimisen paikka. Selvitä, mitkä asiat olisivat sellaisia, joihin voisit ehdottomasti käyttää vähemmän rahaa, kuten herkutteluun, viihteeseen tai ulkona käyntiin.
Lisäksi useilta löytyy kuukausittaisia automatisoituja kertamaksuja, joista voi olla saatavilla halvempi vaihtoehto. Näihin lukeutuvat esimerkiksi puhelinliittymä, salikortti tai television kanavapaketti. Pienistä asioista syntyy suuria säästöjä, joten eri palveluiden kilpailuttaminen ja karsiminen on järkevää.
Tässä muutamia ideoita jokapäiväisten kulujen karsimiseksi:
- Peruuta tilaukset ja jäsenyydet, joita et käytä – varsinkin, jos ne uusiutuvat automaattisesti.
- Sitoudu syömään ulkona vain kerran kuukaudessa ja kokeile paikkoja, joissa hintataso vastaa budjettiasi.
- Mieti vielä kerran, kun aiot ostaa jotain uutta kaupasta. Odota muutama päivä ja mieti, onko hankinta ehdottoman tarpeellinen. Monia asioita varten kannattaa säästää, ja odottaa esimerkiksi alennusmyyntejä. Lisäksi useista hintavimmista hankinnoista on aina saatavilla malleja, joten säästämällä voit hankkia tuotteen hieman myöhemmin budjettiasi horjuttamatta.
- Aseta säästötavoitteet
Kun asetat säästämiselle tavoitteen, se kannustaa sinua kohti päämääärääsi. Näin säästäminen onnistuu suuremmalla varmuudella. Se, kuinka paljon pit
ää säästää, riippuu tavoitteestasi ja siitä, miten säästää rahaa. Selvitä budjettisi perusteella, kuinka paljon rahaa tarvitset ja kuinka kauan säästämiseen voi mennä aikaa.
Huomio! Jos säästät pitkän aikavälin tavoitetta varten, kannattaa rahojen sijoittamista harkita sijoitustilille. Sijoituksiin liittyy aina riskejä, mutta ne tarjoavat myös hyvän mahdollisuuden kasvuun, etenkin pitkällä aikajänteellä. Näin säästösi kerryttävät voittoa.
- Säästämisen prioriteetit
Aseta säästötavoitteet tärkeysjärjestykseen. Siten sinulla on selkeä käsitys siitä, mistä säästäminen kannattaa aloittaa. Jos esimerkiksi tiedät, että edessä on vuosittaiset vakuutusmaksut, voit aloittaa säästämisen jo nyt.

- Säästämisen työkalut
Jos säästät lyhytaikaisia tavoitteita varten, harkitse talletustilejä.
Pitkän aikavälin tavoitteisiin harkitse puolestaan:
- Yksilöllisiä eläketilejä
- Asuntosäästötiliä
- Arvopapereita, kuten osakkeita tai sijoitusrahastoja.
Muista, että arvopapereita ei ole vakuutettu, eivätkä ne ole talletuksia. Niihin liittyy aina sijoitusriskejä, mukaan lukien pääoman mahdollinen menettäminen.
Huomioithan, että valittavanasi ei ole ainoastaan yhtä tiliä. Tutustu huolellisesti eri vaihtoehtoihin ja pohdi esimerkiksi talletuksen vähimmäismääriä, tilimaksuja ja korkoja. Näin saat valittua yhdistelmän, jolle ei muodostu suuria kuukausittaisia kuluja, jotka tekisivät hallaa säästämiselle.
- Tee säästämisestä automaattista
Useimmat pankit tarjoavat asiakkailleen automaattisia siirtoja tilien välillä. Voit valita milloin, kuinka paljon ja minne rahaa siirretään tai jopa asettaa suoran talletuksen siten, että osa jokaisesta palkastasi menee suoraan säästötilille.
Suoratalletuksen ja automaattisten tilisiirtojen aktivointi ovat yksinkertaisia tapoja säästää rahaa. Näin sinun ei tarvitse itse siirtää rahaa säästöön, ja samalla summa on poissa käyttötililtä. Tällä tavoin säästäminen sujuu lähes itsestään.
- Seuraa säästämisen tuomia tuottoja
Pidä budjettisi päivitettynä ja tarkastele kuukausittaista edistymistäsi. Tämä auttaa sinua pitämään kiinni säästösuunnitelmastasi. Näin pystyt myös tunnistamaan ja korjaamaan mahdolliset ongelmat nopeasti. Ymmärrys siitä, miten säästää rahaa, voi jopa innostaa sinua löytämään lisää uusia tapoja säästää. Näin voit saavuttaa tavoitteesi aiottua nopeammin.
Kuinka säästää rahaa?
Loppujen lopuksi kysymys onkin, kuinka säästää rahaa ja miten se käytännössä tapahtuu? Huomioimalla alla luetellut säästövinkit, pääset jo hyvään alkuun.
Säästäminen onnistuu, kun pidät mielessäsi nämä tekijät
- Aloita säästäminen jo tänään, sillä mitä kauemmin odotat, sitä enemmän tulet menettämään.
- Luo realistinen suunnitelma perustuen todellisiin tuloihisi ja menoihisi.
- Hajauta säästöt ei kohteisiin, kuten korkeakorkoisille tileille tai osakkeisiin.
- Huomioi sijoittamisessa tapahtuvan verotuksen vaikutus.
- Ole kärsivällinen ja muista “korkoa korolle” -sääntö.
- Seuraa markkinoita.
- Käy budjettisi sekä säästötavoitteesi aika ajoin läpi ja päivitä tarpeen mukaan.
Paras tapa säästää on sellainen, joka vastaa tulotasoasi eikä aiheuta turhaa päänvaivaa ja stressiä. Olemalla itsellesi suopea ja muistamalla realiteetit, pidät itsesi myös motivoituneena. Näin säästäminen ei muutu ikäväksi, päämäärättömäksi pakoksi.
Selkeät tavoitteet luovat säästämiseen sekä järjestelmällisyyttä että mielekkyyttä. Kun teet päätöksen säästämisen aloittamisesta jo tänään, ei siihen muodostu lopulta suurta kynnystä. Suhtaudu realistisesti ja ole itsellesi armollinen.
Esimerkkitaulukko siitä, kuinka laskea paljonko rahaa jää säästöön per kuukausi.
Kuukausi | Tulot | Menot | Säästö |
Kesäkuu | 5 000 | 3 600 | 1 400 |
Heinäkuu | 5 500 | 4 000 | 1 500 |
Elokuu | 5 000 | 4 500 | 1 000 |
Yhteensä | 15 500 | 12 100 | 3 900 |
UKK – Säästäminen
Säästäminen on hyvä aloittaa laatimalla budjetti. Jos et tiedä, kuinka paljon taloudessasi on tuloja ja menoja, et myöskään voi arvioida, kuinka paljon pystyt todellisuudessa säästämään.
Säästäminen ei siis vaadi muuta kuin selkeän suunnitelman ja realistiset tavoitteet. Aloita laatimalla budjetti, laske kuinka paljon haluat säästää ja missä ajassa ja aseta todenmukainen tavoite.
Paras tapa säästää rahaa on asettamalla realistinen säästötavoite ja noudattaa suunnitelmaa pitkäjänteisesti, sillä tulokset edellyttävät aikaa.
Paras tapa säästää on sellainen, joka sopii budjettiisi, ja jota on helppo noudattaa. Useimmat nettipankit tarjoavat mahdollisuuden nähdä, kuinka paljon rahaa kuluu ja mihin. Tämä helpottaa määrittämään, mitä menoja voi leikata ja kuinka paljon on mahdollista säästää.
Tämä riippuu täysin omasta säästötavoitteestasi. Laatimalla budjetin voit määrittää, kuinka paljon rahaa sinulle tulee ja kuinka paljon sitä kuluu. Näin saat selville summan, joka sinulle jää käytettäväksi pakollisiin menoihin. Vähennysten jälkeen saat valitsemasi määrän säästöön. Lue tästä artikkelista säästövinkit, joiden avulla pääset näppärästi säästämisen alkuun.