Negatiivinen korko – Mikä se on ja kuinka se vaikuttaa lainaan?

Korot ja korkotasot ovat erittäin tärkeä osa lainaa, ja ne vaikuttavat suuresti sekä lainojen hakemiseen että niiden myöntämiseen. Lainaa hakiessa korkoihin tulee tutustua perusteellisesti, ja tietoa niistä onkin onneksi paljon tarjolla.

negatiivinen korko

Lainaa hakiessa tai talousuutisia lukiessa vastaan voi tulla termi negatiivinen korko. Käsite voi vaikuttaa hämmentävältä, sillä merkitseehän korko, joka kertoo, kuinka paljon rahaa on maksettava varsinaisen lainasumman lisäksi lainanmyöntäjälle, käytännössä lainan hintaa. 

Esimerkiksi LoanScouterin tietoisku koroista ja parhaan mahdollisen koron löytämisestä auttavat alkuun, jos lainan hakeminen on mahdollisesti edessä.

Yleensä negatiivinen korko vaikuttaa vahvasti vain pankkien ja valtioiden väliseen kaupankäyntiin. Taloutta ja kuluttajien toimintaa pyritään ohjaamaan viitekoron laskulla siten, että yleinen talouskasvu kohenisi. Tämä vaikuttaa kuitenkin välillisesti myös yksittäisiin rahanlainaajiin. Mitä pienempi viitekorko, sitä halvempaa lainaa. Näin ollen yksittäisen kuluttajat voivat saada lainoilleen alhaisempia korkoja. Mikäli viitekorko on puolestaan korkealla, kaikki lainat ovat kalliimpia niin valtioille, pankeille kuin yksittäisille kuluttajille.

Tämän artikkelin tarkoituksena on selittää, mikä negatiivinen korko on, ja mitä vaikutuksia sillä on lainoihin:

  • Mitä negatiivinen korko todellisuudessa tarkoittaa?
  • Millaisissa tilanteissa korko voi olla alle nollan?
  • Mitä seurauksia tällaisella korolla käytännössä on?

Mikä on negatiivinen korko, ja mitä se tarkoittaa?

Koron ollessa positiivinen korko on rahaa, jonka lainaaja maksaa lainanantajalle. Jos lainan yhteydessä puhutaan negatiivisesta korosta, viitataan viitekorkoon. Se on yksi lainan hintaan vaikuttavista tekijöistä, ja se määritellään aina ulkopuolisten tahojen toimesta. Esimerkiksi Euroopan Unionin euroalueella käytetään Euroopan keskuspankin määrittelemää euriborkorkoa. Lähtökohtaisesti suomalaisten lainojen viitekorkona käytetään juuri euriboria.

Viitekorkoja nostetaan tai lasketaan reaktiona taloudessa ja rahamarkkinoilla tapahtuneisiin asioihin tai kehityskulkuihin. Mikäli esimerkiksi rahan arvo on kasvanut markkinoilla liikaa, viitekorkoja lasketaan talouskasvun edistämiseksi. 

Yleensä negatiivisista koroista puhutaankin yhteyksissä, jotka eivät suoraan liity yksityishenkilöihin tai yksittäisiin lainoihin. Euriborkoron ja muiden viitekorkojen luonteen takia lainan hintaan vaikuttaa siis aina myös asioita, joita lainan hakija tai sen myöntäjä eivät voi kontrolloida.

Milloin korko voi olla negatiivinen?

Talousuutisia seuraavat ovat törmänneet viime vuosina artikkeleihin ja keskusteluihin, joissa on puhuttu negatiivisista ja jopa ennätyksellisen matalista koroista. Vaikka ne saattavat olla hyvä asia rahan lainaamisen kannalta, ne ovat yleensä merkki ongelmista maailman- tai kansantaloudessa.

Vähäinen talouskasvu on muun muassa Euroopassa todellinen ongelma. Tämän seurauksena eurooppalaiset kotitaloudet ovat keskittyneet säästämään rahojaan kuluttamisen tai sijoittamisen sijaan. Tällainen kehityskulku ei ole hyväksi taloudelle, joten Euroopan keskuspankki (EKP) on halunnut pitää euribor-viitekoron matalana. 

Tämän tarkoituksena on ennaltaehkäistä liian suurta deflaatiota, eli rahan arvon kasvua ja talouden pysähtymistä. Korkojen laskeminen on siis eräänlainen piristysruiske, jolla toivotaan saavaan markkinoille vauhtia. Vastaavasti viitekorkoja saatetaan nostaa, jos keskuspankki kokee raha- ja lainamarkkinoiden olevan liian aktiivisia, ja kuluttajien velkaantumisasteen kasvavan liian paljon.

negatiivinen korko

Mitä negatiivisesta korosta käytännössä seuraa?

Maailman- ja kansantalouden muutosten lisäksi negatiivinen korkotaso vaikuttaa myös tavallisten kuluttajien ja lainaajien talouteen. Käytännössä sillä on kaksi huomattavaa vaikutusta:

Ensinnäkin se tekee varojen säilyttämisestä pankkitileillä epäkannattavaa. Kun korot ovat suuria, pankit maksavat asiakkailleen paljon korkoa siitä, että he säilyttävät rahojaan pankkien tileillä. Korkojen ollessa negatiivisia rahan säilyttäminen tileillä taas ei ole kannattavaa, koska pankit eivät maksa talletuksille korkoa. Suomessa yksityishenkilöt eivät koskaan joudu maksamaan talletuksistaan negatiivista korkoa. 

Jos pankin asiakkaana on kuitenkin yritys, joka säilyttää varallisuuttaan pankkitilillä, se voi joutua itse maksamaan pankille. Tämän tarkoituksena on kannustaa kuluttajia ja yrityksiä tekemään hankintoja ja investointeja, sekä lainaamaan rahaa niitä varten.

Negatiiviset korot vaikuttavat juuri rahan lainaamiseen ja lainojen hintoihin. Negatiivinen korko lainalle ei nimestään huolimatta tarkoita sitä, että pankki tai rahoituslaitos maksaisi lainaajalle rahaa lainaamisesta. Lähtökohtaisesti viitekorkojen ollessa negatiivisia lainaaminen on silti kannattavaa. Ensinnäkin pieni tai olematon viitekorko tarkoittaa sitä, että lainan todellinen vuosikorko on pienempi. Koska viitekorko on suuri osa lainan kokonaiskustannuksista, sen laskeminen tekee lainasta edullisempaa

Toiseksi negatiivinen korko ennaltaehkäisee lainan todellisen vuosikoron nousemista. Juuri viitekorko on se lainakustannusten osa, joka voi nousta yllättäen. Niinpä negatiivinen korko voi luoda puskurin, joka estää korkojen nousemisesta syntyneet lisäkustannukset, jos korkoa päätetään tulevaisuudessa nostaa.

Negatiiviset korot toimivat eri maissa eri tavoin. Esimerkiksi Tanskassa negatiivisen koron maksaminen suurista talletuksista on normaalia. Asiasta on käyty keskustelua myös Suomessa, mutta toistaiseksi yksityishenkilöiden pankkitileille ei olla asettamassa negatiivisia korkoja.

Suomessa korkojen nousuja ja laskuja seurataan yleensä erityisesti asuntolainojen näkökulmasta. Asuntolainat ovat kooltaan suuria, ja niitä maksetaan takaisin useissa erissä jopa vuosikymmenten ajan. Siksi korkojen muutokset vaikuttavat niiden välityksellä suomalaisiin konkreettisimmin.

Alla olevat taulukko havainnollistaa yksinkertaistettuna, miten viitekoron lasku alle nollan vaikuttaa lainan hintaan.

Lainaerän suuruusViitekorkoMarginaalikorkoMaksettava summa
500 €2 %1 %515 €
500 €-2 %1 %505 €

UKK – Mihin negatiivinen korko vaikuttaa? Milloin korko laskee alle nollan?

Mitä negatiivinen korko tarkoittaa?

Negatiivinen korko tarkoittaa sitä, että ohjattu viitekorko on laskettu nollan alapuolelle. Tällöin pankkitileille talletetuista varoista tai lainoista, joiden hintaan viitekorko kuuluu, ei makseta ollenkaan viitekorkoa.

Saanko rahaa, jos lainani korko on alle nollan?

Et saa. Jos lainasi viitekorko on negatiivinen, niin silloin maksat korkoa marginaalikoron verran. Negatiivista korkoa kohdellaan siis samalla tavalla kuin nollakorkoa.

Mitä hyötyä negatiivisesta korosta on?

Jos viitekorko on negatiivinen, sitä kohdellaan lainaa takaisin maksettaessa kuin nollakorkoa. Sitä ei siis makseta lainkaan. Jos viitekorkoa päätetään yllättäen nostaa, sinulle koituvat lisäkulut jäävät pienemmiksi kuin silloin, jos viitekorkoa on nostettu sen ollessa jo valmiiksi positiivinen.

Mitä haittaa negatiivisesta korosta on?

Jos olet tallettanut pankkitilille rahaa säästääksesi ja saadaksesi pankin maksamaa talletuskorkoa, negatiivinen korko estää talletuksen arvon kasvamisen. Jos taas olet yrittäjä ja yritykselläsi on varallisuutta pankkitilillä, yrityksesi voi joutua maksamaan pankille korkoa omista talletuksistaan. Näin ollen se saattaa hankaloittaa säästämistä ja varallisuuden keräämistä.

Miksi korkoja saatetaan laskea?

Viitekoron suuruuden taustalla on aina pyrkimys vaikuttaa markkinoiden ja kuluttajien toimintaan. Korkojen laskeminen ennaltaehkäisee ja lievittää deflaatiota, eli rahan arvon liian suurta heikkenemistä, jolla on kaikin puolin negatiivinen vaikutus talouteen.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Talousopas » Tietoa koroista » Negatiivinen korko – Mikä se on ja kuinka se vaikuttaa lainaan?