Velat hallintaan velkajärjestelyn avulla

Rankka velkaantuminen, maksuhäiriömerkinnät ja luottotietojen menettäminen voivat tuntua lannistavilta asioilta. Moisten vastoinkäymisten edessä kirvestä ei kannata kuitenkaan heittää kaivoon, sillä kaikista veloista on mahdollista selvitä. Vaikka velallinen olisi päätynyt ulosottoon ja siitä selviäminen osoittautuisi liian haasteelliseksi, voi luottotiedot saada takaisin yksityishenkilön velkajärjestelyn avulla.

velkajärjestely

Ylivelkaantumista ja siitä seuranneita maksuhäiriömerkintöjä voi pyrkiä ratkaisemaan monin erin tavoin. Keinoja ovat esimerkiksi velkajärjestely tai velkojen päästäminen ulosottoon ja luottotiedot/luottotiedot-takaisin”>ulosoton maksaminen pois kokonaisuudessaan. Tällöin käräjäoikeuden päätöksellä velallinen velvoitetaan maksamaan sovittu osuus tuloistaan säännöllisesti. 

Tällä osalla lyhennetään velkoja, jotka ovat päätyneet ulosottoon. Ulosotto voi auttaa selviämään veloista, sillä se selkeyttää velallisen tilannetta ja estää uusien velkojen ottamisen. Jos ulosottokaan ei auta velallista pääsemään veloistaan irti, on velkojen hallintaan vielä muutamia keinoja. Voit esimerkiksi saada kotikunnaltasi sosiaalista luottoa.

Velkajärjestely on lähtökohtaisesti viimeinen keino, jota voidaan käyttää ulosotosta selviämiseen. Järjestelyssä velallinen ja velkoja tekevät sopimuksen, jonka mukaan velallinen lyhentää velkaa suoraan tuloistaan muutamien vuosien ajan. Osa veloista saatetaan antaa järjestelyn lopussa anteeksi.

eroon veloista, velkajärjestely
Naäin pääset eroon veloista

Viimeinen keino ulosotosta irtautumiseen on velkajärjestely. Järjestelyyn voivat hakeutua niin yritykset kuin yksityishenkilöt. Tämän artikkelin tarkoituksena on selittää yksityishenkilön velkajärjestelyyn liittyviä perusasioita:

  • Mitä eroa velkajärjestelyllä ja ulosotolla on?
  •  Mitä järjestelyssä tapahtuu?
  • Milloin järjestelyyn on mahdollista hakeutua?

Miten yksityishenkilön velkajärjestely eroaa ulosotosta?

Vaikka velkajärjestelyllä ja ulosotolla on joitakin yhteneväisiä piirteitä, on kyseessä kaksi erilaista prosessia niin lainopillisesta perspektiivistä kuin käytännön näkökulmasta katsottuna. 

Toisinaan ulosotosta puhutaan, kuin se olisi viimeinen oljenkorsi saada velat hallintaan ja luottotiedot takaisin. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Jos velkoja ei saa maksetuksi ulosotonkaan myötä, voi velallinen hakeutua viimeisenä keinonaan yksityishenkilön velkajärjestelyyn.

Kun velka tai velat ovat ulosotossa, käräjäoikeus ulosmittaa ennalta sovitun osan joka kuukausi velallisen tuloista. Tällä osalla lyhennetään velkoja. Velkajärjestely eroaa ulosotosta muun muassa kestollaan. Ulosotto kestää siihen asti, että velat on maksettu tai ne vanhentuvat lopullisesti. Tähän voi kulua velan suuruudesta ja ehdoista riippuen jopa 15-30 vuotta. 

Yksityishenkilön velkajärjestely kestää puolestaan yleensä vain 3 vuotta. Pituus määräytyy velallisen aseman mukaan. Toinen tapa, jolla velkajärjestely eroaa ulosotosta, on velkojen mahdollinen anteeksianto. 

Kuten aiemmin mainittiin, ulosotossa velat on saatava joko kokonaan maksetuiksi tai niiden on vanhennuttava lopullisesti. Velkajärjestelyssä velat, joita velallinen ei pysty maksamaan, voidaan antaa anteeksi. Tämä vaatii sen, että velallinen toimii järjestelyn maksuohjelman mukaisesti, vaaditut toimenpiteet suorittaen.

Yhteistä ulosotolle ja velkajärjestelylle on se, että kummassakin sitoudutaan toimimaan sopimuksen mukaisesti. Sopimuksessa määrätään, kuinka paljon velallisen on maksettava, ja mitä muita toimenpiteitä tämän on suoritettava. 
Ulosotto ja velkajärjestely eroavat toisistaan kestoltaan: ulosotto voi kestää vuosikymmeniä, mutta järjestely on ohi muutamassa vuodessa. Velkajärjestelyssä osa veloista on mahdollista saada anteeksi maksuohjelman mukaisten suoritusten täytyttyä.

Miten velkajärjestely toimii?

Velkajärjestelyn ehdoista ja yksityiskohdista sovitaan käräjäoikeuden vahvistamassa maksuohjelmassa, johon velallinen sitoutuu. Käytännössä järjestely toimii siten, että velallisen kaikki velat kootaan yhteen. Järjestelyn ulkopuolelle ei saa jäädä velkoja. Tämän jälkeen velallisen tuloista määrätään joka kuukausi maksettavaksi osa, jolla velkoja lyhennetään. 

Osan suuruus määräytyy käytettävissä olevien tulojen perusteella. Järjestelyn aikana on mahdollista keskittyä maksamaan rauhassa yhtä maksua kerrallaan, sillä velkajärjestelyn aikana maksuille ei kerry viivästyskorkoa, eikä velallinen voi ottaa uusia lainoja, 

Jotta velkajärjestely päättyisi ohjelman mukaisesti kolmessa vuodessa, tai jopa sitä nopeammin, on velallisen noudatettava ohjelman ehtoja. Huomioitavaa on myös se, että jos järjestelyn ollessa käynnissä velallisen tulot lisääntyvät tai vähenevät merkittävästi, maksujen määrä voi niin ikään muuttua.

velkajärjestely

Miten velkajärjestelyyn voi päästä?

Pitkään ulosotossa olleelle ja maksuhäiriömerkinnöistä kärsineelle velalliselle velkajärjestely voi kuulostaa todella houkuttelevalta. Mahdollisuus velkojen unohtamisesta ja järjestelyn melko lyhyt kesto voivat tuntua ulosottoa varmemmilta keinoilta saada luottotiedot takaisin. 

Järjestelyyn haluavan velallisen on kuitenkin muistettava, että järjestelyyn turvaudutaan ainoastaan viimeisenä vaihtoehtona. Tähän pohjautuen velallisen elämäntilanteen ja historian on täytettävä tietyt kriteerit, jotta hänet voidaan hyväksyä velkajärjestelyyn.

Velkajärjestelyyn hakeutumisen ensimmäinen vaihe on yhteyden ottaminen oikeusministeriön alaisen Oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvontaan. Neuvonta ohjeistaa velallisia tekemään oikeanlaiset hakemukset, joilla velkajärjestelyyn voi hakeutua. Hakemus toimitetaan käräjäoikeuteen, joka tekee päätöksen järjestelyyn pääsystä. 

Velkajärjestelyyn päätyminen vaatii siis ulosottoon päätymisen tavoin oikeuslaitoksen tekemän päätöksen. Jos velallinen ei täytä järjestelyn vaatimia ehtoja, päätös on kielteinen. Hakija voi tehdä uuden hakemuksen ja yrittää päästä järjestelyyn uudestaan, jos hänen tilanteensa on muuttunut siten, että hän saattaisi täyttää ehdot.

Yksityishenkilön velkajärjestelyyn pääsy edellyttää vakaata elämäntilannetta

Ehdot, jotka määräävät pääseekö velallinen järjestelyyn vai ei, on määrätty laissa. Velkajärjestelyyn päädytään siis aina käräjäoikeuden tekemän oikeudellisen päätöksen seurauksena. Osa ehdoista on varsin ehdottomia, osa taas suhteellisempia, tilannekohtaisesti tulkittavissa olevia. 

Konkreettisesti järjestelyyn pääseminen edellyttää esimerkiksi sitä, että velkoja on jo yritetty   maksaa aiemmin ulosotossa. Lisäksi velkojien on annettava suostumuksensa järjestelyyn ja suostuttava antamaan osa veloista anteeksi. 

Järjestelyyn pääsy edellyttää velalliselta vakaata elämäntilannetta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hakijalla tulisi olla esimerkiksi vakituinen työpaikka tai pysyvä päätös eläkkeestä. Vakaan elämäntilanteen katsotaan takaavan vakaat tulot, joista on mahdollista ottaa osa velkojen lyhentämiseen. 

Tulkinnanvaraisempia ehtoja velkajärjestelyyn pääsemiselle ovat puolestaan suuri velkamäärä ja veloista selviytymisen epätodennäköisyys. Käräjäoikeus tulkitsee tällaisia seikkoja tapauskohtaisesti.

Sekä ulosotosta että velkajärjestelystä määrätään laissa. Lakeihin tutustuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jos olet päätymässä ulosottoon tai velkajärjestelyyn. Selvitä oikeutesi ja velvollisuutesi, jotta asiointi velkojien ja viranomaisten kanssa sujuu mahdollisimman jouhevasti.

Velkojen hallinta velkajärjestelyn jälkeen

Velkajärjestely kestää sopimusehtojen mukaan 3, 5 tai 10 vuotta. Järjestelyn päätteeksi maksamattomat velat annetaan anteeksi, maksuhäiriömerkinnät poistetaan ja luottotiedot saa takaisin. Velkajärjestelyn jälkeen esimerkiksi puhelinliittymän hankinta tai lainan hakeminen onnistuu jälleen normaalisti.

Järjestelyn päätyttyä on kuitenkin syytä muistaa, että luottotiedot voi menettää toistamiseen ja ulosottoon voi päätyä uudelleen. Yksityishenkilön velkajärjestelyyn voi päästä ainoastaan kerran. 

Velkajärjestelyn varaan ei siis kannata tulevaisuuttaan suunnitella. Parasta olisikin, jos velallinen suunnittelisi ja tarkkailisi omaa talouttaan ja rahankäyttöään koko ajan. Tuolloin  myös velkojen hallinta pysyisi helpommin aisoissa.

UKK – Veloista eroon velkajärjestelyn kautta

Mikä velkajärjestely on?

Velkajärjestely on käräjäoikeuden ja velkojan hyväksymä ohjelma, jonka mukaisesti velallinen sitoutuu maksamaan velkojaan.

Miten velkajärjestely eroaa ulosotosta?

Ennen kuin on mahdollista päästä velkajärjestelyyn, velkoja on yritettävä maksaa ulosotossa. Ulosotto voi kestää kauemmin kuin velkajärjestely, eikä sen päätteeksi voi saada velkoja anteeksi.

Miten velkajärjestelyyn voi päästä?

Järjestelyyn pääsee käräjäoikeuden päätöksellä. Sitä voi hakea, jos elämäntilanne on tulojen puolesta vakaa, eikä velkoja saa maksettua ulosotonkaan kautta.

Milloin ja miten velkajärjestely loppuu?

Järjestely loppuu ohjelmasta sekä velallisen toiminnasta riippuen yleensä 3 vuoden kuluessa. Maksamattomat velat annetaan anteeksi järjestelyn päätyttyä, mikäli velallinen on suoriutunut vaadituista toimenpiteistä asianmukaisella tavalla.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Talousopas » Velkaopas » Velat hallintaan velkajärjestelyn avulla