Korot – miten paljon niillä on vaikutusta lainasummaasi?

Korot-miten-paljon-niilla-on-vaikutusta-lainasummaasi

Kohdallesi on saattanut osua tilanne, jossa tarvitset ulkopuolisen rahoittajan apua selvitäksesi jostakin yllättävästä kulusta. Uuni on saattanut uuvahtaa kesken kaiken edellisiltana illallislasagnea tehdessä, ja viikonloppuna anoppi ja muut sukulaiset ja ystävät ovat tulossa kylään juhlimaan kumppanisi syntymäpäiviä ja kakku pitäisi leipoa. Uusi uuni olisi siis pakko saada nopeammin kuin pikaisesti. Tilillä ei kuitenkaan satu olemaan uunin kustannuksia kattavaa summaa.

Olet lähtenyt etsimään sopivaa lainaa netistä, mutta hämmentynyt huomatessasi erilaisten käsitteiden vilahdellessa lainantarjoajien sivuilla ja korkojen vaihtelevan valtavasti eri lainojen välillä. Minkä vaihtoehdoista uskaltaa valita ja tuleeko sitoutuneeksi hädissään johonkin, joka lopulta kahmaisee karhunosan palkkatilinauhasta? Mikä itse asiassa todellinen vuosikorko edes on?

Lainanhakijalle voi olla lohdullista tietää, että Suomen lain mukaan kuluttajaluotolle saa sopia enintään 20 prosentin koron, ja laissa on myös muita korkoja ja kuluja koskevia asetuksia, jotka suojelevat kuluttajaa. Kun malttaa selvittää itselleen eri korkokäsitteet ja niiden vaikutuksen omaan lainasummaan, sekä varmistaa, että oma maksukyky riittää kuukausittaisiin osamaksuihin, voi lainasopimuksen tehdä rauhallisella mielellä.

Lainoissa käytetyt käsitteet, kuten todellinen vuosikorko ja nimelliskorko voivat aiheuttaa hämmennystä kuluttajassa. Molempien korkojen suuruus ja vaikutus lainaan voivat vaihdella suuresti, joten niiden vertailuun kannattaa käyttää aikaa ennen lainaan sitoutumista.

Mitä todellinen vuosikorko ja nimelliskorko ovat

Todellinen vuosikorko ja nimelliskorko ovat käsitteitä, jotka vilahtelevat lainanantajien tarjouksissa, mutta monelle jää epäselväksi, mitä ne itse asiassa ovat. Kummallakin on kuitenkin suuri vaikutus lainasummaan.

Lyhyesti summattuna, todellinen vuosikorko kertoo lainan kokonaiskustannukset, johon on laskettu mukaan nimelliskorko ja tilinhoito- ja muut kulut, kuten mahdolliset avausmaksut. Todellinen vuosikorko voi vaihdella eri lainatyyppien ja lainantarjoajien välillä paljonkin, sillä jokainen lainantarjoaja määrittelee kulunsa itsenäisesti. Yksi saattaa veloittaa lainan avausmaksun, toinen ei, ja kolmannen nimelliskorko on korkeampi, kuin muiden.

Mitä nimelliskorko sitten tarkoittaa? Nimelliskorko muodostuu pankin tai rahoituslaitoksen viitekorosta ja sen asiakkaalle asiakaskohtaisesti määrittämästä henkilökohtaisesta marginaalista, joka perustuu asiakkaan takaisinmaksukykyyn. Nimelliskorko voi näin ollen vaihdella suuresti sekä asiakaskohtaisesti, että myös eri lainantarjoajien välillä.

Matala nimelliskorko ei kuitenkaan aina tarkoita, että laina olisi kokonaisuudessaan halpa, sillä lainantarjoaja saattaa kompensoida matalaa nimelliskorkoa muilla maksuilla, kuten kalliilla tilinhoitokuluilla.

Korkojen ja edellä mainittujen kulujen lisäksi rahalaitos voi myös veloittaa muita kuluja lainan maksuaikana, mistä hakijan on hyvä olla tietoinen. Tällainen kulu voi olla esimerkiksi muistutuslaskun lähettäminen, jos maksuerä viivästyy.

Nimelliskorko kertoo lainan viitekoron sekä pankin tai rahoituslaitoksen oman marginaalin. Todelliseen vuosikorkoon on puolestaan laskettu nimelliskoron lisäksi myös muut kulut, kuten avausmaksu, ja se kertoo lainan kokonaiskustannukset.

Käytä lainalaskureita avuksi

Lainaa hakiessa on siis syytä varmistaa, että on tietoinen kaikista koroista, kuluista ja mahdollisista avaus-, tilinhoito- ja muista maksuista, mitä lainantarjoaja tuotteelleen on asettanut. Aina tämä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kaikkien lainantarjoajien sivut eivät ole yhtä selkeitä, ja tarjoukset saattavat sisältää myös paljon loppupeleissä tarpeetonta oheishölinää ja mainospuhetta.

Käytä lainalaskureita avuksi

Siksi kannattaakin käyttää netistä löytyviä lainalaskureita, joilla voit nähdä konkreettisesti, mistä kulut muodostuvat ja vertailla sinulle parhaan ratkaisun. Lainalaskureissa sinulle selviävät esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Lainan määrä
  • Maksuaika
  • Todellinen vuosikorko

Tämän jälkeen sinulle selviää kuukausittainen maksueräsi, kokonaiskulut ja kuinka suuri takaisin maksettava summa on kaikkine kuluineen. Laskureista pääset usein myös suoraan lainavertailuun, josta voit valita sinulle sopivan vaihtoehdon. Laskurit ovat helppokäyttöisiä myös kiireessä, jos satut olemaan niinkin pahassa paikassa, kuin juuri hajonneen autosi vieressä tiellä, ja tarvitset kiireellistä apua.

Voit tehdä päätöksesi hyvillä mielin, kun olet täysin tietoinen siitä, mihin olet sitoutumassa ja kuinka paljon hakemasi laina sinulle loppupeleissä maksaa. Näin ollen sinun ei tarvitse säikähtää ensimmäisen laskun kopsahtaessa postiluukkuun tai sähköpostiisi.

Internetissä olevia apuvälineitä, kuten laskureita, kannattaa rohkeasti käyttää avuksi lainaa hakiessa. Näin saat tietää tasan tarkkaan mihin olet sitoutumassa ja millä summalla ennen päätöksen tekemistä.
Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Uutiset » Korot – miten paljon niillä on vaikutusta lainasummaasi?