Lainojen yhdistäminen tuo parhaassa tapauksessa nelinumeroisen säästön

lainojen yhdistaminen

Asuntolaina, autolaina, remonttilaina. Kaikkien lyhennyserillä eri eräpäivä, joka lainalla erilainen korko ja maksuehdot. Velkojen yhdistäminen alkaa tuntua houkuttelevalta ajatukselta. On. syytä muistaa, että kaikki velat, kuten esimerkiksi opintolainat, eivät ole kuitenkaan yhdisteltävissä.

Sama velkasumma, pienemmät kustannukset

Yhdistämisestä kannattaa sen sijaan ottaa selvää esimerkiksi kulutusluottojen ja luottokorttivelkojen kohdalla. Parhaassa tapauksessa menettelyn avulla voi säästää jopa tuhansia. Ajatus lainojen yhdistämisestä saattaa kuulostaa kertakuulemalta uuvuttavalta prosessilta, mutta käytännössä menettely on lainamarkkinoiden digitalisoitumisen ansiosta varsin nopea.

Mutta kuinka lainoja oikein yhdistellään? Yksinkertaisesti kiteytettynä vaihtoehtoja on kolme: uusi laina, jolla kuitataan muut lainat, velkojen yhdistäminen asuntolainaan tai velkojen yhdistäminen muuhun, jo olemassa olevaan lainaan. Yhteistä kaikilla edellä mainituille menettelyille on se, että velan pääomasumma säilyy samana.

Entä mitä etuja lainojen yhdistelystä seuraa? Ensinnäkin yhden ainoan lainan kustannukset ja korot ovat edullisemmat. Toiseksi velanmaksuun liittyvillä asioilla tarvitsee vaivata päätään harvemmin. Lainan hoito on helpompaa ja selkeämpää myös maksusuunnitelman osalta, mikäli luoton on myöntänyt yksi ja sama taho.

Mitä tulee huomioida lainoja yhdisteltäessä?

Lainanyhdistelypalvelun Suomeen vuonna 1990 rantautuneen Takuusäätiön mukaan pankista tai muulta luotonmyöntäjätaholta yhdistelmälainaa haettaessa voi törmätä pääsääntöisesti kolmeen ongelmaan. Ensinnäkin velkojen yhdistämisen edellyttämä lainasumma voi olla liian suuri.

Toiseksi lainojen yhdistämistä järjestettäessä voi käydä ilmi, että lainoja on useampia tai maksukyky on arvioitu yläkanttiin. Viimeiseksi mainitussa tapauksessa seurauksena olisi vain velkakierteen pitkittyminen ja pahimmassa tapauksessa syveneminen.

Asuntolainojen äärimmäisen matalat korot saavat äkkiseltään ajattelemaan, että lainat kannattaisi yhdistää nimenomaan asuntolainaan. Tässä on kuitenkin puolensa: mikäli asuntolainaa on maksettavana vielä useamman vuoden tai jopa parin vuosikymmenen ajan, paisuu pienehkö lainasumma aika tavalla. Lainojen yhdistämistä harkitessa kannattaakin puntaroida tarkkaan, onko viisainta hakea uutta lainaa vai yhdistää luotot jo olemassa olevaan velkaan.

Velkojen yhdistämisen mahdollistavan lainan saa neuvoteltua suhteellisen kivuttomasti, mikäli työtilanne on stabiili, lainojen lyhennykset on hoidettu asianmukaisesti ja luottotiedot ovat kunnossa. Etua on myös siitä, jos lainoja on lyhennetty jo kotvan aikaa.

Mahdollisia esteitä lainojen yhdistämiselle

Lainojen yhdistäminen ei tietenkään ole aina mahdollista. Uutta luottoa haettaessa luotonmyöntäjätaho arvioi asiakkaan maksukyvyn, ja esimerkiksi maksuhäiriömerkintä estää uuden lainan ottamisen. Maksuhäiriömerkintä on nykyisin lähes 400 000 suomalaisella, joten ilmiö koskettaa monia.

Maksuhäiriömerkintä ei synny yhdessä yössä, sillä sellainen edellyttää, että tili-, luottokortti- tai osamaksuerän maksu on viivästynyt alkuperäisestä eräpäivästä yli 60 vuorokautta. Mikäli lyhennyserän maksussa ennakoi ilmenevän ongelmia, kannattaisi velallisen olla yhteydessä luotonmyöntäjätahoon jo ennen laskun erääntymistä.

Parhaassa tapauksessa maksusuunnitelma voidaan neuvotella uudelleen, ja luottotiedot säilyvät merkinnöittä. Esimerkiksi Säästöpankki muistuttaa, että lainaan voi hakea lyhennysvapaata tai maksuerän voi neuvotella pienemmäksi.

Maksuhäiriömerkinnän säilyminen riippuu merkintöjen määrästä sekä siitä, kuinka nopeasti velan hoitaa pois. Mikäli maksuhäiriömerkintöjä on yksi ja sen aiheuttaneen velan hoitaa kahden vuoden kuluessa, häviää merkintä kahdessa vuodessa.

Se, onko omien lainojen yhdistäminen mahdollista, selviää tietenkin 100-prosenttisen varmasti vain kysymällä. Mikäli kaikki velat ovat esimerkiksi samasta pankista, on prosessi mutkattomampi.

Lainojen yhdistelypalvelu kuuluu useimpien luotonantajatahojen palveluvalikoimaan, ja hyvään alkuun lainakustannusten optimoinnin selvittämisessä pääsee jo muutamalla klikkauksella.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Uutiset » Lainojen yhdistäminen tuo parhaassa tapauksessa nelinumeroisen säästön