Lainanottoa harkitessa kannattaa laatia aluksi selkeä suunnitelma lainattavan summan käytöstä. Lainasumma syytä pitää mahdollisimman pienenä, joten säästöosuuteen tulisi panostaa kaikin käytössä olevin keinoin. Seuraavien rivien myötä pureudumme lainakustannusten muodostumiseen ja siihen, millaista roolia lainsäädäntö näyttelee niiden osalta.
Tutustu vaihtoehtoihin kaikessa rauhassa
Myöskään lainaa hakiessa ei kannata missään nimessä tarttua ensimmäiseen vastaantulevaan vaihtoehtoon. Etenkään, jos lainamarkkinoita ei tunne lainkaan. Lainan hakua ajatellen ensimmäinen askel on tietenkin budjetin laatiminen, ja tämän jälkeen vuorossa on lainojen kilpailutus.
Kilpailutus, joka aiemmin edellytti kuhunkin pankkiin astelua hattu kourassa, hoituu nykyisin jopa noin 20 palveluntarjoajan osalta yhden ainoan, mobiilivarmenteisen lomakkeen täyttämisellä.
Kissan kokoisin kirjaimin mainittu matala korkolukema ei välttämättä anna kovinkaan hyvää tai kattavaa yleiskuvaa lainan kokonaiskustannuksista. Huomio kannattaa sen sijaan keskittää todelliseen vuosikorkoon, joka sisältää korkojen lisäksi myös muut lainaan liittyvät kustannukset, kuten avaus- ja palvelumaksut.
Lainatarjontaan ja -mainontaan liittyvä lainsäädäntö
Luvussa mainittujen säännösten noudattamisen valvonta on kuluttaja-asiamiehen, Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä aluehallintovirastojen vastuulla. Lisäksi Finanssivalvonta monitoroi Suomen rajojen ulkopuolisia luotonmyöntäjätahoja, joiden tuotevalikoimaan kuuluu esimerkiksi vakuudettomia kulutusluottoja.
Heinäkuussa 2020 koronaepidemian talousvaikutuksiin liittyen voimaan astui ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä kulutusluottojen suoramarkkinointikielto. Väliaikaiseksi tarkoitettu suoramarkkinointikielto oli niin ikään koronatoimena asetetun10 prosentin korkokaton ohella voimassa syyskuun 2021 loppuun saakka. Se, palataanko kyseisiin käytäntöihin jatkossa, on parhaillaan oikeusministeriön mietinnässä.
Korkokaton arvioitiin etukäteen hankaloittavan pienituloisten lainansaantia ja tukaloittavan joidenkin kuluttajien taloudellista tilannetta entisestään. Tällainen suuntaus ei ole ollut kuitenkaan lainamarkkinoilla selvästi havaittavissa.

Budjetointi ja ennakointi avainasemassa onnistuneessa lainaprosessissa
Lainanhakuun on syytä valmistautua mahdollisuuksien mukaan etukäteen säästämällä. Mikäli käytössä on puskurirahasto, voi siitä leikata siivun esimerkiksi keittiöremonttia tai auton ostoa varten. Puskurirahastoa voi täydentää myöhemmin viimeistään lainan lyhennyksen loputtua tai esimerkiksi mahdollisten loma- tai veronpalautusrahojen avulla.
Lainansaantimahdollisuudet ovat kaikin tavoin paremmat, mikäli raha-asiansa on hoitanut moitteettomasti ja rahaa on jonkin verran säästössä myös pahan päivän varalle. Maksuhäiriömerkintä on luonnollisesti este lainan myöntämiselle.
Noin 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, joten taloudenhallintaan liittyvät ongelmat ovat valitettavasti suhteellisen yleisiä. Vaikeudet ovat monen osatekijän summa ja tilanteet yksilökohtaisia, mutta mukana on todellisen rahapulan lisäksi usein elämänhallintaan ja piittaamattomuuteen liittyviä, selittäviä tekijöitä.
Ennen luottotietojen menetykseen johtavaa käräjäoikeuden päätöstä velallinen käy läpi noin kahden kuukauden mittaisen prosessin, jonka aikana rästimaksun sovittaminen syntyneine lisäkustannuksineen on mahdollista. Maksuhäiriömerkintä ei toisin sanoen ilmaannu hetkessä, saati maksuvastuussa olevan tietämättä.