Suunnitelmissa asuntolaina? – Kiinnitä huomiota näihin seikkoihin

Suunnitelmissa asuntolaina? – Kiinnitä huomiota näihin seikkoihin

https://loanscouter.com/fi/uutiset/suunnitelmissa-asuntolaina-kiinnita-huomiota-naihin-seikkoihin/

Asuntomarkkinoilla vietetään suoranaista kukoistuskautta, ja kodinrakennusvietti on voimissaan koronaepidemian pitkittyessä. Kotona vietetyn ajan lisääntyminen on saanut haaveilemaan väljemmistä neliöistä, mikä on vaikuttanut omalta osaltaan asuntokaupan virkistymiseen. Trendi on nähtävissä Suomen ohella myös muissa Pohjoismaissa. Kotimaisten lainamarkkinoiden elpymisen myötä Finanssivalvonta alentaa lokakuun 2021 alusta asuntolainojen lainakattoa  85 prosenttiin. Liikkeen tarkoituksena on muun muassa ylivelkaantumisen hillitseminen.

Asunto- ja mökkilainoja on nostettu runsaasti vuonna 2021

Suomalaiset ovat ottaneet asuntolainaa poikkeuksellisen innokkaasti, sillä toukokuun 2021 aikana asuntolainoja otettiin 2,2 miljardin euron edestä. Kyseessä on korkein summa sitten vuoden 2008.

Kasvua selitetään muun muassa kotona vietetyn ajan lisääntymisellä ja etätöiden mukanaan tuomalla elämänmuutoksella. Aiempaa suuremman kotoilun myötä tilantarve on kasvanut, ja moni on havahtunut kodissa viihtymisen tärkeyteen uudenlaisella tavalla. 

Toisaalta perusturvallisuuden tunnetta ravistellut pandemia on konkretisoinut käsitystä siitä, että jokaisella on vain yksi elämä. Tämä on kasvattunut unelmien toteuttamisen merkitystä. Ilmiö on kenties rohkaissut hakemaan lainaa aiempaa matalammalla kynnyksellä, vaikkakin toki omien taloudellisten realiteettien puitteissa.

Asunto omaan käyttöön vai sijoitusmielessä?

Asuntoja hankitaan paitsi omaan käyttöön myös sijoitusmielessä. Sijoitusasuntoa ostettaessa asunnon sijaintiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota hintakehitystä silmällä pitäen. Jos asunnon hankkii kasvukeskuksesta tai yliopistokaupungista, on tasainen vuokratuotto käytännössä taattu. 

Asunnon kunto on kuitenkin keskeisessä asemassa, ja ennen asuntokaupan tekemistä kannattaa selvittää perinpohjin muun muassa taloyhtiön lainatilanne ja se, onko luvassa lähivuosina suuremman kokoluokan remontteja. Putkiremontin ajan asunto on vääjäämättä asumiskelvoton ainakin muutaman viikon ajan, ja esimerkiksi jullkisivuremontin aikana vuokralainen voi niin ikään saada vuokranalennusta.

Huolellisten laskelmien ohella lainaa ottaessa kannattaa varautua myös mahdolisiin elämäntilnteen muutoksiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lyhennyseristä selviää ainakin parin kuukauden ajan puskurirahaston avulla. Lainan takaisinmaksuvaikeudet eivät ole Suomessakaan vieras ilmiö, ja pahimmassa tapauksessa viivästyksestä seuraa vuosien ajan näkyvä maksuhäiriömerkintä

Luottotiedoissa näkyvä merkintä vaikeuttaa muun muassa vakuutusten ja netti- ja puhelinliitymän hankintaa. Mikäli luotonmyöntäjään on yhteydessä ennen maksun viivästymistä, on lainanmaksuun usein mahdollista neuvotella esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia. Lyhennysvapaaseen liittyvät käytännöt käyvät ilmi lainaehdoista, jotka tulee lukea huolellisesti ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Nykyistä suurempi omarahoitusosuus voimaan lokakuussa 2021

Asuntokauppa on elpynyt koronavirusepidemian runneltua myös asuntomarkkinoita.

Finanssivalvonta alentaa lokakuussa 2021 kesällä 2020 asetetun 90 prosentin lainakaton 85 prosenttiin. Lainakattoa helpotettiin viime vuonna koronaviruksen ravisteleman asuntokaupan elvytysmielessä.

ASP-lainojen kohdalla omarahoitusosuus on edelleen 5-10 prosenttia.

Fivan mukaan asuntolainojen saannin yleiselle kevennysmenettelylle ei ole enää tarvetta. Maaliskuun 2021 lopulla kotitalouksien velkaantumisaste kipusi 133,6 prosentin ennätyslukemiin, kasvaen vuodentakaisesta peräti 5,1 prosenttiyksikön verran. Lainoja on otettu toisin sanoen varsin innokkaasti.

Nykyistä suurempi omarahoitusosuus astuu voimaan lokakuussa 2021. Liikkeen tarkoituksena on hillitä ylivelkaantumista. Kuluvan vuoden toukokuun aikana kiinteistövälittäjien kanssa hoidettujen vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppa vilkastui edellisvuoteen verrattuna peräti 60 prosenttia. 

Se, kuinka lainakaton muutos vaikuttaa asuntomarkkinoihin, jää nähtäväksi. Ennusmerkit viittaavat kuitenkin siihen, että kauppa jatkuu vilkkaana muutoksesta huolimatta. Toisaalta koronatoimien suhteen käydään tällä hetkellä läpi siirtymävaihetta, jossa tasapainoillaan uudella tavalla aiemmin normaalina tunnetun arjen ja ennaltaehkäisevien varotoimien välillä.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
LoanScouter » Uutiset » Suunnitelmissa asuntolaina? – Kiinnitä huomiota näihin seikkoihin