Myös suomalaisessa kulttuurissa raha-asioista puhuminen on edelleen jonkinnäköinen tabu, mikä luo omat haasteensa taloudesta oppimiselle. Nykyisin talousneuvontaa- ja tietoa on entistä helpommin kaikkien saatavilla, ja esimerkiksi netistä on mahdollista löytää laadukasta talousapua erilaisiin elämäntilanteisiin. Koskaan ei ole liian myöhäsitä laittaa oma talous kuntoon.
Tämän artikkelin tarkoituksena on auttaa pääsemään alkuun henkilökohtaisten talousasioiden hoitamisessa. Lisäksi annamme vinkkejä siihen, mistä neuvontaa on saatavilla.
Omasta taloudesta huolehtiminen on tärkeää iästä, varallisuudesta ja elämäntilanteesta riippumatta. Budjetointi ja taloussuunnittelu eivät ole vain harvojen oikeuksia, sillä säästäminen, sijoittaminen ja muut taloustilanteeseen vaikuttavat käytännöt ovat etenkin netin ansiosta kaikkien opittavissa. Talousvaikeuksien selättämiseen on saatavilla neuvontaa useiden eri kanavien avulla, ja apua voi saada halutessaan myös nimettömänä.

Käsittelemme aihepiirin tiimoilta muun muassa seuraavia kysymyksiä:
- Mitä kaikkea omaan henkilökohtaiseen talouteen kuuluu?
- Miten hyödyt taloustaitojen opettelemisesta ja talousneuvonnasta?
- Mistä kaikkialta taloudesta voi oppia lisää?
Mistä oma talous koostuu?
Kokonaisrahankäyttömme vaikuttaa omaan talouteemme. Joskus saattaa olla haastavaa tunnistaa asioita, joilla on budjettimme kannalta suurempi vaikutus kuin toisilla. Menestyksekäs taloudenhoito vaatii paitsi kiinnostusta ja viitseliäisyyttä myös omien vakiintuneiden tapojen kyseenalaistamista.
Yhteiskunta muuttuu koko ajan, ja yksittäisen kuluttajan on oltava tietoinen muutoksista taloudellisen tilanteensa vakauden ja jatkuvuuden varmistamiseksi.
Henkilökohtaiseen taloudenhoitoon kuuluu siis monia huomioitavia asioita. Näitä ovat esimerkiksi
- rahan säästäminen
- budjetointi
- muu hallinta
Lisäksi erilaiset sijoitusmahdollisuudet, vakuutussopimukset, lainojen ja velkojen hallinta ohjaavat omaa taloutta.
Eri elämänvaiheissa talouden eri osa-alueet ovat tärkeämpiä ja ajankohtaisempia kuin toiset. Tästä huolimatta ei pidä kuitenkaan keskittyä vain yhteen asiaan kerralla, sillä menestyksekäs taloudenhoito vaatii kokonaiskuvan hahmottamista ja suunnittelua pitkälle tulevaisuuteen. Omaan talouteen kannattaa kiinnittää mahdollisuuksien mukaan ennakoivasti huomiota jo opiskeluaikana, ja harkita myös opintolainan nostoa. Mikäli opiskelu sujuu asetetun tavoiteajan mukaisesti, voi opintolainan nosto olla varsin kannattava ratkaisu esimerkiksi ensiasunnon ostoa silmällä pitäen.
Mitä hyödyt opettelemalla taloustaitoja?
Oma talous vaikuttaa elämäämme varsin laaja-alaisesti. Hyvin hoidettu talous mahdollistaa asioita, jotka jäävät leväperäisellä budjetoinnilla pelkäksi haaveeksi. Aina taloudellinen näköalattomuus ei ole kuitenkaan kiinni huolimattomasta suhtautumisesta, sillä suomalaisista noin 12 prosenttia elää pienituloisissa kotitalouksissa.
Konkreettisimmin budjetti näkyy pankkitilin saldossa ja siinä, paljonko rahaa jää kuukausittain käytettäväksi pakollisten menojen jälkeen. Oman taloudenpidon kohentaminen kannattaakin aloittaa arkisten kulujen ja menojen tarkastelusta esimerkiksi asiaan tarkoitetun sovelluksen avulla. Perehtymällä rahankäyttösi kohteisiin ja arvioimalla niitä kriittisesti, voit kenties löytää useita säästökohteita.
Säästäminen on kuitenkin vain yksi osa menestyksekästä taloudenhoitoa. Erityisesti nykyisessä taloustilanteessa, jossa korkotaso on matala, varallisuuden kerryttäminen pankkitilille tai sukanvarteen ei ole kovinkaan kannattavaa. Esimerkiksi sijoittaminen on tehokkaampi ja käytännöllisempi tapa säästöjen ja varallisuuden kerryttämiseen.
Viime aikoina sijoittamisesta on alettu puhua medioissa yhä enemmän, ja aihe on vakiinnuttanut paikkansa kahvipöytäkeskusteluissa. Sijoittaminen sopii periaatteessa kenelle tahansa, sillä alkuun pääsee jo muutamalla kympillä. Sijoittaminen voi tarkoittaa esimerkiksi pienen mittakaavan maltillisia investointeja matalan riskitason kohteisiin, kuten rahastoihin. Pitkäjänteisesti ja varovaisesti toteutettu sijoittaminen on erinomainen keino oman talouden turvaamiseen myös tulevaisuudessa.Säästämisen ja sijoittamisen lisäksi esimerkiksi rahan lainaaminen liittyy tiiviisti oman talouden hoitamiseen. Suuret hankinnat, kuten asunnon tai auton ostaminen, ovat harvoin mahdollisia ilman rahan lainaamista. Jotta lainaa voi saada, hakijan täytyy vakuuttaa lainanantaja kyvystään ja motivaatiostaan maksaa laina takaisin korkoineen. luottotiedot”>Jos esimerkiksi hakijan luottotiedot ovat menneet, tai hakijan tulot ja menot eivät ole tasapainossa, on lainan saaminen erittäin epätodennäköistä.
Mistä voi oppia lisää oman talouden hoitamisesta?
Taloustaitoja oppii paitsi käytännön myös tiedonhankinnan kautta. Huomionarvoista on se, että on tärkeä löytää juuri omaan elämäntilanteeseen sopivia neuvoja. Sanomalehtien taloussivujen ohella nykyisin on tarjolla roppakaupalla erilaisia talousaiheisia blogeja ja uutissivustoja, joissa käsitellään talouteen liittyviä asioita ja ilmiöitä eri näkökulmista.
Koska tietoa on tarjolla useista eri lähteistä, kannattaa neuvoja haeskellassa muistaa asianmukainen medialukutaito ja lähdekriittisyys. Vertailu, tilastotietoon tutustuminen ja tarvittaessa virallisten neuvontapalveluiden puoleen kääntyminen ovat suositeltavia toimintamalleja.
Esimerkiksi YLE:n nettisivujen Oppiminen -osio tarjoaa työkaluja talouteen liittyvien ilmiöiden hahmottamiseen. Lisäksi kunnalliset palvelut ja tietokannat ohjaavat tarpeen vaatiessa hakemaan ulkopuolista apua oikeilta tahoilta.

Esimerkkejä oman talouden hoitamisesta
Toimenpide | Miten tehdä? | Miten auttaa? |
Säästäminen | Siirrä joka palkkapäivä pieni summa säästötilille. | Saat kerättyä rahaa puskuriksi tulevaisuutta varten. |
Sijoittaminen | Osta esimerkiksi matalan riskitason rahastoja. | Rahat pysyvät turvassa, ja sijoituksesi arvo kasvaa. |
Kulujen ja menojen tutkiminen ja priorisointi | Seuraa rahankäyttösi esimerkiksi sovelluksen avulla, ja etsi menot, jotka eivät ole välttämättömiä tai järkeviä. | Sinulle jää enemmän rahaa esimerkiksi säästöön tai sijoitettavaksi. |
Talousneuvonta eri tahoilta
Erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa ulkopuoliseen apuun turvautuminen voi olla hyvä idea. Ammattitaitoinen talousneuvonta voi auttaa monin eri tavoin, ja tarjota kokonaan uudenlaista perspektiiviä oman talouden hoitamiseen. Siksi avun hakeminen voi auttaa ratkaisemaan jopa ongelmia, joita avun hakija ei tiennyt itsellään edes olevan.
Suomessa talousneuvontaa voi saada useilta eri tahoilta. Esimerkiksi oikeusministeriön oikeusaputoimistot tarjoavat neuvontaa taloudenhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Oikeusaputoimiston neuvonta on aina ilmaista ja sitä voi hakea kuka tahansa – myös nimettömänä. Oikeusaputoimisto tarjoaa myös apua tilanteissa, joissa velkaantuminen ja luottotiedot aiheuttavat päänvaivaa.
Takuusäätiö tarjoaa niin ikään talous- ja velkaneuvontaa niin chatin kuin puhelimen välityksellä. Eri paikoista saa eri elämäntilanteisiin ja ikäkausiin soveltuvaa neuvontaa, joten tarjolla oleviin palveluihin kannattaa perehtyä huolellisesti itselleen parhaan vaihtoehdon löytämiseksi.
UKK – Oman talous kuntoon
Henkilökohtainen taloutesi koostuu kaikista niistä tuloista ja kuluista, joihin omat rahasi tai omaisuutesi liittyy.
Hyvin hoidetut talous- ja raha-asiat mahdollistavat suuremman taloudellisen vapauden kuin huonosti hoidetut. Kun tulevaisuuden taloustilanteesi on vakaa ja turvattu, voit suunnitella esimerkiksi oman kodin ostamista, sillä lainan hakeminen on helpompaa.
Taloustaitojen opettelemiseen on nykyään runsaasti sekä ilmaisia että maksullisia lähteitä. Lehtien ja tv- ja radio-ohjelmien ohella netti on pullollaan lukemattomia talousaiheisia sivustoja, blogeja ja podcasteja. Niitä kannattaa kuitenkin seurata medialukutaito ja lähdekriittisyys mielessä pitäen.
Talousneuvonta on yksilöllistä ohjausta ja opastusta oman talouden hoitamiseen. Neuvontaa voi hakea eri elämäntilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin. Talousneuvontaa tarjoavat niin valtion ja kuntien alaiset julkiset tahot kuin yksityiset yritykset sekä yhdistykset. Neuvonta on yleensä maksutonta ja siihen on mahdollista hakeutua nimettömänä.